FPIES -allergia
FPIES on ei-IgE-välitteinen ruoka-aineallergia, jonka tarkka mekanismi on vielä toistaiseksi tuntematon. Useimmiten kyseessä on yhden ruoka-aineen aiheuttama raju suolisto-oireinen reaktio. Vakavuudeltaan reaktiota voidaan verrata anafylaksiaan.
Yleisimpiä aiheuttajia ovat lehmänmaito, soija, riisi sekä kaura. Mutta myös mm. kalan, eri hedelmien sekä vihannesten sitä tiedetään osalle aiheuttavan. Tyypillisimmin oireet alkavat ennen vuoden ikää, mutta sen ”puhkeaminen” voi tapahtua myös myöhemmässä vaiheessa. FPIES-reaktio alkaa useimmiten muutaman tunnin kuluessa ruoka-aineelle altistumisesta.
FPIES voidaan todeta selkeän oirekuvan tai sairaalaoloissa suoritetun altistuksen perusteella. Kun FPIES on tiedossa, niin silloin sen aiheuttajaa tulee välttää täysin, jolloin voidaan välttyä rajulta kohtaukselta. Useimmiten FPIES väistyy 3-vuoden ikään mennessä, mutta joillakin se on aikuisuuteen asti.
FPIES on edelleen kovin vähän tunnistettu ja se sekoitetaan helposti muihin sairauksiin, esim. vatsatautiin. Tällöin diagnoosin saaminen usein viivästyy. Tähän ei ole vielä vakiintuneita hoitokäytänteitä ja siksi vanhempi joutuu usein jopa neuvomaan, miten FPIES-kohtauksen kohdalla tulisi menetellä. Mutta FPIES:iä on syytä alkaa epäillä, jos toistuvasti lapsi alkaa oksentaa rajusti muutaman tunnin sisällä jonkin tietyn ruoka-aineen syömisen jälkeen.